tiistai 19. toukokuuta 2009

Morning coffee

Mun piti päivittää tää postaus jo aikasemmin, mut tavallaan en sit viittinytkään, koska sillon mulla oli vielä niin vähän matskua kasassa kunnon viestiin jne. Mut nyt sitten uus yritys!

Viikko on mennyt hirveen nopeesti. Viime viikosta ei ole oikein mitään sanottavaa, mutta viikonloppuna tapahtui edes jotain mainitsemisen arvosta. Lauantaina olin katsomassa kaverini kisoja koko päivän, ja sunnuntaiksi valmistui synttärikakku äidin syntymäpäiville. Päätin testata laittaa kuorrutteeksi valkosuklaata, but because I don´t use my brains, unohdin että sulatussuklaa kovettuu takaisin sulatuksen jälkeen, jonka takia kakusta tuli mukavan kovapintainen ja sitä joutu hakata kakkulapiolla, että edes jonkinnäköisen epämuodostuneen palasen sai leikattua hehe DDD; No, ens kerralla ideoin siihen sitten jonkun pehmeämmän version samasta suklaasta, maussa nimittäin ei ollut sentään mitään vikaa ;D

Tänään tuli sitten vihdoin ja viimein shoppailtua pitkästä aikaa! Oikeestaan nämäkin ostokset liittyy lähinnä ompelemiseen mut hei, ostoksia nekin? :3 Koulua oli mukavasti vain 9-11.30, joten ehdin sitten koko aamupäivän kuluttaa kaupungilla. Kiersin siinä fantasiapelit, sokoksen, kauppahallin, kirpputorin, koskikeskuksen, sinooperin ja eurokankaan, ja mukaan tarttui ainoastaan kauppahallin ompelutarvike liikkeestä pitsiä, sekä eurokankaasta todella söpöä kangasta sekä tukikangasta. Alunperin mun ei pitänyt ostaa eurokankaasta muutakuin juuri toi tukikangas, mut en voinu vastustaa noin söpöä kangasta(picture!) kun tollasia harvoin siellä näkee ;___;♥ Pitsit päätyi lopulta wristcuffeiksi, ja kankaasta olisi sitten tulossa hame kun vain jaksan/ehdin tehdä sen.

Tähän loppuun vielä muutamia otteita kesäkuun Nail Venuksesta!



Me totally wants!~

2 kommenttia:

  1. Suklaakakku näyttää ja kuulostaa herkulliselta. :> Tuli tuosta mieleen ova evoukseni kun yritin tehdä kinuskikastiketta kakkuun.. Sitä ei saanut edes kakkulapiolla hajalle. xD

    Onkos tuo eurokankaasta ostamasi cupcake-kangas minkälaista materiaalia? Se on ihana. *__*

    Ja nuo kynnet, ah, ihania! :D

    VastaaPoista
  2. chiku: haha xD

    Cupcake-kangas on ihan perus käsityö-puuvillaa, eli ei mitään järkyttävän erikoista 8D

    Ja kynnet ♥ kyllä :--D

    VastaaPoista